MuksuMix, tytöt+pojat 5-6v.

MuksuMix-kevätesitys Tanssin Jukebox-tapahtumassa 14.4.2019
MuksuMix 2-sarja Tanssin Jukebox-tapahtumassa 14.4.2019

RYHMÄ TOISTAISEKSI TÄYNNÄ! VAPAUTUVIA PAIKKOJA VOI TIEDUSTELLA!

 

MAANANTAISIN Hyrräsali (iso sali)       

KLO 17.35 - 18.20                                  

Ohjaaja: Outi Karppanen                     

 

MuksuMix-ryhmä on tarkoitettu 5-6-vuotiaille lapsille. Tunneilla pyritään herättämään lapsen kiinnostus tanssiin, rohkaistaan lasta nauttimaan liikkumisesta ja ilmaisusta musiikin ja rytmin vietävänä, sekä harjoitellaan ryhmän jäsenenä toimimista.

Tanssituntien tarkoituksena on antaa lapselle mahdollisimman laaja-alainen ja monipuolinen kuva tanssin maailmasta. Erilaisia tansseja opetellaan leikin ja mielikuvien avulla. Ryhmässä opetellaan oman kehon hallintaa ja tuntemista perusliikuntataitoja kehittäen. Tunneilla tanssitaan pieniä, ikätasolle sopivia tansseja yksin, parin kanssa ja ryhmässä. Tavoitteellisuus ei sulje pois leikinomaisuutta ryhmän toiminnassa.

Mikäli on halukkuutta, niin ryhmän tavoitteena on osallistua syyskauden 2019 aikana pidettävään kilpailuun Muksumix 2 sarjassa. Muksumix-kilpailuun voivat osallistua myös tyttöparit, eli vaikka poikapari vielä tässä vaiheessa puuttuisi, se ei ole esteenä. Tavoitteellisuus ei sulje pois leikinomaisuutta ryhmän toiminnassa.

Opeteltavat tanssit ovat ensisijaisesti Valssi ja Cha Cha Cha. Näiden lisäksi harjoitellaan Quickstep ja Jive.